Vuoden 2011 mittelikisojen pisteet on lähetettävä viimeistään 15.1.2012 mennessä osoitteseen: mittelipalkinnot@gmail.com
Kilpailuihin voivat osallistua suomalaisessa omistuksessa olevat SKL:n rekisteröimät koirat, joiden omistajan tulee olla yhdistyksen jäsen. Mikäli koiralla on useita omistajia, riittää kun yksi omistajista on yhdistyksen jäsen.
Koira voi osallistua vain yhteen näyttely kilpailuun vuosittain eli koira kisaa vain joko Vuoden Näyttely Mittelspitz, Vuoden Pentu tai Vuoden Veteraani- tittelistä.
Edellisen vuoden voittaja on velvollinen omalla kustannuksellaan toimittamaan kiertopalkinnon n. kuukautta ennen kevätkokousta palkintovastaavalle.
Koiran omistaja on velvollinen itse ilmoittamaan koiransa pisteet pistelaskijalle ennalta ilmoitetun aikataulun mukaisesti. Myös vuoden kasvattaja- ja jalostuskoira-kilpailuun osallistuvat kasvattajat ja jalostuskoirien omistajat toimittavat pisteensä itse.
Erikoisnäyttelyssä ei ROP- koirille jaeta ROP:ista erikseen pisteitä vaan pisteet ovat sisällytetty BIS-sijoituksesta saatuihin pisteisiin.
Kaikissa kilpailuissa, paitsi jalostuskoira-kilpailussa, pisteiden mennessä tasan kilpailun voittajan ratkaisee erikoisnäyttelyn parempi tulos.
Muistathan ilmoittaa pisteiden yhteydessä myös koiran ja omistajan tiedot sekä tiedon mihin kilpailuun koira osallistuu!
Kilpailuun lasketaan maksimissaan kahdeksan (8) näyttelyn tulos. Näyttelytulosten tulee olla saavutettu vähintään kuudelta (6) eri tuomarilta. Kilpailuun voidaan laskea Suomessa saavutettujen tulosten lisäksi yksi ulkomailta saavutettu tulos, jonka pisteytys KV-näyttelyn mukaisesti. Pisteisiin lisätään 1 piste, jos koiramäärä on 15 tai enemmän.
| Erikoisnäyttely | KV-näyttelyt | Kaikkien rotujen- ja ryhmänäyttelyt | |
| ERI+SA 4 | 1 | ||
| ERI+SA 3 | 1 | ||
| ERI+SA 2 | 2 | ||
| ERI+SA 1 | 3 | ||
| PN/PU4 | 6 | 4 | 1 |
| PN/PU3 | 7 | 5 | 2 |
| PN/PU2 | 8 | 6 | 4 |
| VSP | 10 | 8 | 6 |
| ROP | 10 | 8 | |
| RYP-4 | 3 | 1 | |
| RYP-3 | 4 | 2 | |
| RYP-2 | 5 | 3 | |
| RYP-1 | 6 | 4 | |
| BIS-4 | |||
| BIS-3 | 13 | ||
| BIS-2 | 14 | ||
| BIS-1 | 15 |
Best In Show sijoituksesta muissa näyttelyissä kuin erikoisnäyttelyssä saa viisi (+5) lisäpisteen.
Lisäpisteet PMV-, EuV- & MV-näyttelyistä:
| ROP +5p | RYP1 +5p | BIS-1 +5p |
| VSP +4p | RYP-2 +4p | BIS-2 +4p |
| PU/PN2 +3p | RYP-3 +3p | BIS-3 +3p |
| PU/PN3 +2p | RYP-4 +2p | BIS-4 +2p |
| PU/PN4 +1p |
Kilpailu on tarkoitettu yli 8-vuotiaille mittelspitzeille, jotka kilpailevat veteraaniluokassa.
Kilpailuun lasketaan maksimissaan kuuden (6) näyttelyn tulos. Näyttelytulosten tulee olla saavutettu vähintään neljältä (4) eri tuomarilta. Kilpailuun voidaan laskea mukaan Suomessa saavutettujen tulosten lisäksi yksi (1) ulkomailla saavutettu tulos, jonka pisteytys KV-näyttelyn mukaisesti.
| Erikoisnäyttely | KV-näyttelyt | Kaikkien rotujen- ja ryhmänäyttelyt | |
| ERI+SA 4 | 3 | ||
| ERI+ SA 3 | 4 | ||
| ERI+SA 2 | 5 | ||
| VSP | 10 | 8 | 6 |
| ROP | 10 | 8 | |
| BIS-4 | |||
| BIS-3 | 13 | ||
| BIS-2 | 14 | ||
| BIS-1 | 15 |
Best In Show sijoituksesta näyttelyissä saa viisi (+5) lisäpistettä.
Lisäpisteitä PMV-, EuV- & MV-näyttelyistä
| ROP +5p | BIS-1 +5p |
| VSP +4p | BIS-2 +4p |
| BIS-3 +3p | |
| BIS-4 +2p |
Kilpailu on tarkoitettu alle 9 kk ikäisille pennuille, jotka kilpailevat pentuluokassa.
Kilpailuun lasketaan maksimissaan viiden (5) näyttelyn tulos. Näyttelytulosten tulee olla saavutettu vähintään kolmelta (3) eri tuomarilta. Pisteisiin voidaan laskea mukaan yksi (1) ulkomailla saavutettu tulos Suomessa saavutettujen tulosten lisäksi.
| Erikoisnäyttely | KV-näyttelyt | Kaikkien rotujen- ja ryhmänäyttelyt | Epäviralliset näyttelyt | |
| VSP | 10 | 8 | 6 | 4 |
| ROP | 10 | 8 | 6 | |
| BIS-3 | 13 | |||
| BIS-2 | 14 | |||
| BIS-1 | 15 |
Epävirallisissa pentunäyttelyissä sekä ryhmä- että BIS- sijoituksesta saa viisi (+5) lisäpistettä.
Pisteitä saavat kasvattajaluokissa sijoittuneet, kunniapalkinnolla (KP) palkitut kasvattajaryhmät. Pisteet lasketaan maksimissaan viidestä (5) parhaasta tuloksesta, joista yksi voi olla saavutettu ulkomailla (pisteytys KV-näyttelyn mukaisesti). Lisäksi mukaan lasketaan vähintään kahden (2) ja enintään viiden (5) parhaan kasvatin saavuttamat pisteet joko vuoden näyttelymitteli- tai veteraanikilpailusta. Myös kasvattajat kilpailevat väreittäin
| Erikoisnäyttely | KV-näyttelyt | Kaikkien rotujen- ja ryhmänäyttelyt | |
| BIS-1 | 15 | ||
| BIS-2 | 14 | ||
| BIS-3 | 13 | ||
| 1. | 8 | 6 | |
| 2. | 8 | 6 | 4 |
| 3. | 6 | 4 | 2 |
| 4. | 4 | 3 | 1 |
| 5. | 2 | 1 | 1 |
Best In Show sijoituksesta näyttelyissä saa viisi (+5) lisäpistettä.
Pisteet lasketaan vähintään kahden (2) ja enintään viiden (5) jalostuskoiran jälkeläisten ansaitsemista pisteistä joko vuoden näyttelymitteli- tai veteraanikilpailuun osallistuneista koirista. Jalostuskoiran itsensĤ ei ole tarvinnut osallistua näyttelyihin kyseisenä vuonna. Jalostuskoiran tulokset lasketaan kaikista väreistä yhteensä, ei väreittäin. Jalostuskoiran omistaja itse ilmoittaa koiransa mukaan kilpailuun.
Pisteet lasketaan maksimissaan viiden (5) parhaan tuloksen mukaan. Pisteisiin voidaan laskea mukaan yksi (1) ulkomailla saavutettu tulos Suomessa saavutettujen tulosten lisäksi.
| Tulos | 1-luokka | 2-luokka | 3-luokka |
| 0 | 12 | 16 | 20 |
| 0,01-5 | 10 | 14 | 18 |
| 5,01-10 | 8 | 12 | 16 |
| 10,01-15 | 6 | 10 | 14 |
Suomessa pidettävistä rotumestaruus- ja SM- ja KV-kisoista 3 parasta saa lisäpisteitä
Sijoitus
1. + 3 p.
2. + 2 p.
3. + 1 p.
Pisteet lasketaan maksimissaan viiden (5) parhaan tuloksen mukaan. Pisteisiin voidaan laskea mukaan yksi (1) ulkomailla saavutettu tulos Suomessa saavutettujen tulosten lisäksi.
| Tulos | ALO | AVO | VOI | EVL |
| 1 | 10 | 12 | 16 | 20 |
| 2 | 8 | 10 | 14 | 18 |
| 3 | 6 | 8 | 12 | 16 |
Suomessa pidettävistä Rotumestaruus-, SM- ja KV- kisoista 3 parasta saa lisäpisteitä:
Sijoitus
1. + 3 p.
2. + 2 p.
3. + 1 p.
Toko tai agikisassa pisteiden mennessä tasan, lasketaan tulosten keskiarvo ja korkeamman keskiarvon saanut koirakko voittaa.
© Suomen Mittelspitz ry
Ethän kopioi kuvia!