Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt

 

Kilpailuihin voivat osallistua suomalaisessa omistuksessa olevat SKL:n rekisteröimät koirat, joiden omistajan tulee olla yhdistyksen jäsen. Mikäli koiralla on useita omistajia, riittää kun yksi omistajista on yhdistyksen jäsen.

 

Koira voi osallistua vain yhteen kilpailuun vuosittain eli koira kisaa vain joko Vuoden Näyttely Mittelspitz, Vuoden Pentu tai Vuoden Veteraani- tittelistä.

Edellisen vuoden voittaja on velvollinen omalla kustannuksellaan toimittamaan kiertopalkinnon n. kuukautta ennen kevätkokousta palkintovastaavalle.

Koiran omistaja on velvollinen itse ilmoittamaan koiransa pisteet pistelaskijalle ennalta ilmoitetun aikataulun mukaisesti. Myös vuoden kasvattaja-kilpailuun osallistuvat kasvattajat toimittavat pisteensä itse.

Vuoden 2009 mitteli-kisaan voi osallistua lähettämällä osallistuvan koiran pisteet viim. 15.1.2010 mennessä sähköpostilla osoitteeseen:
 
mittelipalkinnot@gmail.com
 
Muistathan ilmoittaa pisteiden yhteydessä myös koiran ja omistajan tiedot sekä tiedon mihin kilpailuun koira osallistuu!

 

Vuoden Näyttely Mittelspitz

 

Kilpailuun lasketaan maksimissaan kahdeksan (8) näyttelyn tulos. Näyttelytulosten tulee olla saavutettu vähintään kuudelta (6) eri tuomarilta. Kilpailuun voidaan laskea Suomessa saavutettujen tulosten lisäksi yksi ulkomailta saavutettu tulos, jonka pisteytys KV-näyttelyn mukaisesti. Pisteet lasketaan näyttelyyn ilmoitettujen mittelspitzien lukumäärän perusteella oheisen taulukon mukaan. Korkeammat pisteet ovat käytössä, kun rotuun on ilmoitettu vähintään 11 koiraa.

 

 

Erikoisnäyttely

KV-näyttelyt

Kaikkien rotujen- ja ryhmänäyttelyt

 

 

 

 

eri 4

1/1

 

 

eri 3

2/1

 

 

eri 2

3/2

 

 

eri 1

4/2

 

 

pn/pu4

7/5

3/1

1/1

pn/pu 3

8/6

4/2

2/1

pn/pu 2

9/7

5/3

3/1

VSP

11/9

7/5

4/2

ROP

12/10

8/6

5/3

RYP-4

 

9

6

RYP-3

 

10

7

RYP-2

 

11

8

RYP-1

 

12

9

BIS-4

 

 

 

BIS-3

13

 

 

BIS-2

14

 

 

BIS-1

15

 

 

 

Best In Show sijoituksesta KV- ja muissa näyttelyissä saa yhden (+1) lisäpisteen.

 

Lisäpisteet Suomessa järjestettävistä PMV-, EuV- & MV-näyttelyistä

 

ROP       +5p                      RYP-1    +5p                                            BIS-1      +5p

VSP        +4p                      RYP-2    +4p                                            BIS-2      +4p

PU/PN2  +3p                      RYP-3    +3p                                            BIS-3      +3p

PU/PN3  +2p                      RYP-4    +2p                                            BIS-4      +2p

PU/PN4  +1p

 

Vuoden Veteraani

 

Kilpailu on tarkoitettu yli 8-vuotiaille mittelspitzeille, jotka kilpailevat veteraaniluokassa.

Kilpailuun lasketaan maksimissaan kuuden (6) näyttelyn tulos. Näyttelytulosten tulee olla saavutettu vähintään neljältä (4) eri tuomarilta. Kilpailuun voidaan laskea mukaan Suomessa saavutettujen tulosten lisäksi yksi (1) ulkomailla saavutettu tulos, jonka pisteytys KV-näyttelyn mukaisesti.

 

 

Erikoisnäyttely

KV-näyttelyt

Kaikkien rotujen- ja ryhmänäyttelyt

 

 

                

 

Eri4

3

 

 

Eri3

4

 

 

Eri2

5

 

 

VSP

9

7

4

ROP

10

8

5

BIS-4

 

 

 

BIS-3

13

 

 

BIS-2

14

 

 

BIS-1

15

 

 

 

Best In Show sijoituksesta KV- ja muissa näyttelyissä saa kaksi (+2) lisäpistettä.

 

Lisäpisteitä Suomessa järjestettävistä PMV-, EuV- & MV-näyttelyistä

 

ROP   +5p                          BIS-1  +5p

VSP    +4p                          BIS-2  +4p

                                          BIS-3  +3p

                                          BIS-4  +2p

 

 

Vuoden Pentu

 

Kilpailu on tarkoitettu alle 9 kk ikäisille pennuille, jotka kilpailevat pentuluokassa.

Kilpailuun lasketaan maksimissaan viiden (5) näyttelyn tulos. Näyttelytulosten tulee olla saavutettu vähintään kolmelta (3) eri tuomarilta. Pisteisiin voidaan laskea mukaan yksi (1) ulkomailla saavutettu tulos Suomessa saavutettujen tulosten lisäksi.

 

 

Erikoisnäyttely

KV-näyttelyt

Kaikkien rotujen- ja ryhmänäyttelyt

Epävirallinen

 

 

 

 

 

VSP

9

7

5

3

ROP

10

8

6

4

BIS-3

13

 

 

 

BIS-2

14

 

 

 

BIS-1

15

 

 

 

 

Epävirallisissa pentunäyttelyissä sekä ryhmä- että BIS- sijoituksesta saa yhden (1.) lisäpisteen.

 

Vuoden Kasvattaja  

Pisteitä saavat kasvattajaluokissa sijoittuneet, kunniapalkinnolla (KP) palkitut kasvattajaryhmät. Pisteet lasketaan maksimissaan viidestä (5) parhaasta tuloksesta, joista yksi voi olla saavutettu ulkomailla (pisteytys KV-näyttelyn mukaisesti). Lisäksi mukaan lasketaan korkeintaan viiden (5) parhaan kasvatin saavuttamat pisteet joko vuoden näyttelymitteli, veteraani tai pentukisasta. Myös kasvattajat kilpailevat väreittäin.

 

Erikoisnäyttely

KV-näyttelyt

Kaikkien rotujen- ja ryhmänäyttelyt

 

 

 

 

1.

10

8

6

2.

8

6

4

3.

6

4

2

4.

4

3

1

5.

2

1

1

 

Best In Show sijoituksesta KV- ja muissa näyttelyissä saa kaksi (2) lisäpistettä.

 

Agilitykilpailu

Pisteet lasketaan maksimissaan viiden (5) parhaan tuloksen mukaan. Pisteisiin voidaan laskea mukaan yksi (1) ulkomailla saavutettu tulos Suomessa saavutettujen tulosten lisäksi.

Tulos

1-luokka

2-luokka

3-luokka

 

 

 

 

0

12

16

20

0,01 – 5

10

14

18

5,99 – 10

8

12

16

10,99-15

6

10

14

 

Suomessa pidettävistä Rotumestaruus- ja SM- ja KV-kisoista 3 parasta saa lisäpisteitä

Sijoitus  1. + 3 p.
            2. + 2 p.
            3. + 1 p.

 

Toko – kilpailu

 

Pisteet lasketaan maksimissaan viiden (5) parhaan tuloksen mukaan. Pisteisiin voidaan laskea mukaan yksi (1) ulkomailla saavutettu tulos Suomessa saavutettujen tulosten lisäksi.

 

Tulos

Alokas

Avoin

Voittaja

Erikoisvoittaja

 

 

 

 

 

1.

10

12

16

20

2.

8

10

14

18

3.

6

8

12

16

 

Suomessa pidettävistä Rotumestaruus-, SM- ja KV- kisoista 3 parasta saa lisäpisteitä:

Sijoitus  1. + 3 p.
            2. + 2 p.
            3. + 1 p
.

 

Toko tai agikisassa pisteiden mennessä tasan, lasketaan tulosten keskiarvo ja korkeamman keskiarvon saanut koirakko voittaa.