Yleiset periaatteet
Rodunjalostuksen tavoitteena on ulkomuodoltaan ja käyttöominaisuuksiltaan rodunomainen, fyysisesti ja psyykkisesti terve koira. Yhdistyksen jalostusneuvonta sopeutuu muuhun kenneltoimintaan. Jalostusneuvonta on puolueetonta ja yksinomaan rodun parasta tarkoittavaa. Yhdistyksen jalostusneuvonnan ohjeet ovat suosituksia, eivät käskyjä. Kasvattajalle itselleen jätetään viime kädessä valinnan vapaus ja myös vastuu.
Jalostustoimikunnan organisaatio
Yhdistyksen jäsenistö nimeää yhdistyksen jäsenistä jalostustoimikuntaan vähintään kaksi (2) jäsentä, enintään viisi (5) jäsentä ja jalostustoimikunnan jäsenen toimikausi on kolme (3) kalenterivuotta.
Jalostustoimikunta kokoontuu vain tarvittaessa ja tekee päätöksensä kollegiaalisesti ja on päätösvaltainen kun vähintään puolet sen jäsenistä on läsnä. Päätöksiä voidaan tehdä myös puhelin- ja sähköpostikokouksessa.
Jalostustoimikunnan jäsenet 
Jalostustoimikunnan jäseninä toimii rodun harrastajia sekä kasvattajia, joilla on riittävän laaja tuntemus rodusta sekä perinnöllisyydestä. Jalostustoimikunnan jäsenet pyrkivät pitämään omat tietonsa ajan tasalla osallistumalla mm. kasvattajille tai jalostusneuvojille tarkoitetuille kursseille ja luennoille. Jalostustoimikunnan jäsenet vuoden 2011 kesäkuusta lähtien Johanna Honkanen, Mia Vallasvuo, Mariella Siintovaara, Juulia Savolainen ja Kati toroi.
Kasvattajan velvollisuudet
Kasvattajan tulee tehdä jalostustiedustelu kirjallisena jalostustoimikunnalle vähintään kaksi (2) kuukautta ennen suunniteltua astutusajankohtaa. Kasvattajalla olisi hyvä olla vähintään yksi oma urosehdokas ja kasvattajan tulisi perustella valintansa sekä esittää toiveet uroksen suhteen.
Jalostustoimikunnan tehtävät
Jalostustoimikunnan tehtävä on toimia neuvoa antavana, ohjaavana ja mittelspitzien rodunjalostuksellisiin kysymyksiin paneutuvana elimenä:
Kaikki paperit postitetaan yhdistyksen sihteerille Sari Holopaiselle.
Hakijalta tarvitaan:
© Suomen Mittelspitz ry
Ethän kopioi kuvia!