
Erikoisvoittajaluokan liikkeet, suorittaminen ja pisteytys.
Voittaja luokasta voi siis siirtyä erikoisvoittajaluokkaan kun koirakko on saanut yhden 1-tuloksen. Erikoisvoittajaan on kuitenkin siirryttävä viimeistään kun koirakolla on kolme 1-tulosta eli TK3 (koulutustunnus 3). Suomessa kahdella mittelillä on tämä tunnus tällä hetkellä!
Erikoisvoittajaan siirryttäessä ei tule juuri suurtakaan harppausta. EVL:ssä tiukentuu vain tuomarointi huimasti! Kun alemmissa luokissa kisaaville on riittänyt iloinen työskentely vaaditaan ylemmissä sekä iloisuutta työskennellä että määrätietoista ja tarkkaa työskentelyä. Eli koirakon tulee suorittaa liikkeet pilkulleen, jos mielii haalia pisteitä. Nyt vasta se oikea tottelevaisuus, parin työmotivaatio, ohjaajan into ja taito testataan. Voin kyllä sanoa, että liikkeet ovat paljon kivempia ja itsetunto kohoaa kun saa koiralleen opetettua kaiken. Nyt siis on treeneissä paikallaan se oikea pilkun viilaus, missä asennossa tassut on paikalla makuussa yms.
Ylemmissä luokissa on tuomarin apuna aina liikkeenohjaaja, kuuntele siis tarkasti hänen käskyjään.
Erikoisvoittajaluokka määräytyy kansainvälisten sääntöjen mukaan eli jokaisessa maassa kilpaillaan samoilla säännöillä. EVL:ssä tuomaroidaan noin 4 koirakkoa tunnissa. Tuomari päättää liikejärjestyksen ennen koetta. Se voi olla tässä mainitussa jutussa olevassa järjestyksessä tai ihan miten vaan. Paikallaolot ovat kuitenkin yleensä aina peräkkäin. Jotkut tuomarit ottavat kaikki liikkeet putkeen, jotkut jakavat kahteen osaan ja joissain kokeissa otetaan kaikki liikkeet yksitellen.
Paikalla istuminen:
Tuomari aloittaa pitämällä pienen koe- ja kannustuspuheen koirakoille.
Erikoisvoittajassa koirakot saapuvat yleensä kehään jo valmiina irrallaan, voit siis jättää remmin joko autoon tai kehän laidalle tai taskuun. Ohjaajalla ei saa olla kehään tullessaan taskuissa mitään esim. nameja tai leluja. Tuomari voi tutkia taskusi ja pyytää tyhjentämään ne, jos siellä on jotain ylimääräistä. Liikkeenohjaaja näyttää koirakoille heidän paikkansa. Koirat jätetään istumaan ja kun liikkeenohjaaja pyytää poistumaan koiran vierestä voi vielä käskeä koiraa odottamaan. Ohjaajat poistuvat näkösuojaan 2 minuutin ajaksi. Aika alkaa siitä kun kaikki ohjaajat ovat piilossa. Koira ei saa paikallaolon aikana muuttaa asentoaan maahan, seisomaan eikä selälleen. Erikoisvoittajassa koiran pitää jo pysyä hiljaa paikoillaan. Lonkanvaihto tai liikehtiminen saattavat alentaa pisteitä. Kun aika on täynnä liikkeenohjaaja pyytää ohjaajia palaamaan ensin kehään ja sitten koirien viereen. Kun liikkeenohjaaja sanoo kiitos voi koiraansa kiittää hillitysti hyvästä työstä. EVL:ssä koiran tulee pysyä perusasennossa liikkeiden välillä! Tuomarille pitää mainita, jos koiran ns. perusasento on liikkeiden välillä seisominen. Tällöin koiran tulee kuitenkin aina seistä samalla tavalla!
Tässä kerroin on 3 eli maksimipisteet ovat 30.
Paikalla makuu:
Otetaan normaalisti suoraan istumisen jälkeen eli sinulla on liikkeenohjaajan kiitoksen jälkeen ollut hiukan aikaa kiittää koiraasi ja sitten aloitetaankin toinen paikallaolo.
EVL:ssä liikkeenohjaaja käskyttää jokaisen koiran erikseen maahan. Maahan meno aloitetaan yleensä oikeasta reunasta. Tätä on hyvä harjoitella jo aivan alusta asti treeneissä. Jokainen koira joutuu odottamaan vuoroaan eikä saa mennä toisen ihmisen käskystä maahan. Koiran tulisi maata paikoillaan vaihtamatta asentoa. Pienikin asennon vaihto alentaa pisteitä. Mitteleillä on tapana ristiä etutassut odottaessaan, tästä ei onneksi mene välttämättä pisteitä.
Kun kaikki koirat ovat maassa liikkeenohjaaja antaa ohjaajille käskyn poistua 4 minuutin ajaksi näkösuojaan. Aika alkaa kun ohjaajat ovat poissa näkösältä. Paikalla olon aikana liikkeenohjaaja kiertää kahdesti koirien välistä eivätkä koirat saa reagoida siihen! Kun aika on täynnä ohjaajat palaavat koirien taakse ja siitä viereen. Taas liikkeenohjaaja käl;skyttää jokaisen koiran erikseen takaisin perusasentoon alkaen toisesta suunnasta. Kun kaikki koirat istuvat ja liikkeenohjaaja on sanonut kiitos voi koiraa kiittää. Tuomarin annettua pisteet kaikki poistuvat kehästä. Ennen kuin ensimmäinen koirakko tulee omaan suoritukseensa saa koiraa viritellä hiukan aikaa ulkopuolella.
Tässä kerroin on 2 eli maksimipisteet ovat 20.
Seuraaminen:
Liikkeenohjaaja käskyttää koirakolle pitkän seuraamiskaavion, johon kuuluu normaali käyntiä, juoksua, hidasta käyntiä, käännöksiä liikkeessä, pysähdyksiä, askeleita vasempaan, oikeaan, taakse ja eteen, ja paikalla käännöksiä vasemmalle, oikealle ja täyskäännöksiä. EVL:ssä tulee myöskin paikalla käännöksestä suoraan liikkeelle lähtöjä ja juoksusta pysähdyksiä. Liikkeenohjaaja saattaa käskyttää saman kaavion kaikissa askellajeissa. Seuraamisen tulee olla täsmällistä, iloista, perusasentojen tulee olla suoria ja ne pitää tehdä nopeasti ilman erillisiä käskyjä.
Tässä kerroin on 3 eli maksimipisteet ovat 30 .
Neliökävely eli tuttavallisesti Idiootti:
Liikkeet ovat kaikki tuttuja jo alemmista luokista. Koirakko kiertää neliön 7 x 7 metriä vasempaan kierrokseen ja jokaisella sivulla otetaan eri asento aina kuitenkin samassa järjestyksessä; seiso, istu ja maahan. Asennon vaihdot tehdään aina liikkeenohjaajan käskystä noin sivun keskikohdassa. Liike aloitetaan perusasennosta ensimmäiseltä sivulta. Toisella sivulla kulman jälkeen käskystä ohjaaja käskee koiransa seisomaan, toisella sivulla istumaan ja viimeisellä maahan. Koiran tulee pysähtyä asentoon yhdellä käskyllä ja mahdollisimman nopeasti. Pisteet vähenevät, jos koira liikkuu puoli omaa mittaansa, jää vinoon tai suorittaa liikkeen hitaasti tai väärään asentoon. Ohjaajan tulee antaa toinen käsky ennen kuin kääntyy kulmasta, jos haluaa koiransa oikeaan asentoon. Jos koiralta jää yksi liike virheelliseksi on pisteet vähintään 7. Ohjaaja kiertää siis joka jäävän liikkeen jälkeen koko neliön ympäri niin, että hän saapuu koiran viereen takaapäin ja käskee koiran seuraamaan pysähtymättä itse. Liike loppuu perusasentoon liikkeenohjaajan sanottua kiitos.
Tämä liike saattaa tuntua ensi alkuun vaikealta, koska koira saattaa tarjota vääriä asentoja, mutta pitäisi kuitenkin olla melko helppo.
Tässä kerroin on 3 eli maksimipisteet ovat 30 .
Luoksetulo:
Tämä liike on säilynyt ennallaan edellisestä luokasta ;).
Koira jätetään maahan paikoilleen ja poistutaan noin 30 metriä koirasta, liikkeenohjaaja kertoo milloin matka riittää. Liikkeenohjaajan antaessa käskyn koira kutsutaan luokse. Kutsussa saa käyttää koiran nimeä esim. ”Hula tänne”, mutta kutsun on tultava yhtenäisenä tai tuomari voi tulkita sen kaksoiskäskyksi. Koiran tulisi edetä reippaasti ja samalla vauhdilla kaikki siirtymät kohti ohjaajaa. Erikoisvoittajaluokassa luoksetulossa on ensin koiran pysäytys seisomaan kun se on edennyt n.10m. Seuraavaksi koira kutsutaan uudelleen liikkeenohjaajan käskystä ja pysäytetään maahan sen edettyä n.10m.
Taas koira kutsutaan liikkeenohjaajan käskystä tällä kertaa joko ohjaajan eteen tai suoraan sivulle. Ohjaaja saa pysäyttää koiran joko käsimerkillä tai sanallisesti, mutta se tulee kertoa tuomarille ennen suoritusta. Koira ei saisi edetä yli omaa mittaansa käskyn jälkeen tai siitä vähennetään pisteitä. Ohjaajan ei tarvitse nykyään enää kertoa ennen suoritusta tuleeko koira suoraan sivulle vai eteen, kunhan liike on sujuva. Liike loppuu aina perusasentoon.
Tässä kerroin on 4 eli maksimipisteet ovat 40 .
Lähettäminen tiettyyn paikkaan ja luoksetulo seuraamaan eli tuttavallisesti Ruutu:
Tämä liike on hieman muuttunut voittajasta. Erikoisvoittajassa ruutu on 30 metrin päässä oleva 3 x 3 metriä suuri alue, joka ympyröidään tötteröiden ulkopuolelta joko nauhalla tai kalkkijauholla. Koira lähetetään ruutuun liikkeenohjaajan määräämältä paikalta merkin kautta. Merkki sijaitsee lähetyspisteestä 10 metrin päässä 90 asteen kulmassa ruutuun nähden. Koira lähetään merkille ilman käsimerkkiä. Koiran tulisi mennä merkin taakse suorassa linjassa nenä ohjaajaa kohti niin, että se on helppo lähettää kumpaan suuntaan vaan. Merkki ympäröidään 2 metrin säteellä, jonka sisällä koiran tulee olla. Liikkeenohjaajan käskystä koira lähetetään ruutuun joka on joko oikealla tai vasemmalla. Ruutuun lähettämisessä saa käyttää sekä suullista että käsimerkkiä. Koiran olisi tarkoitus juosta suoraan ruutuun ja ohjaajan tulisi pysäyttää se joko ensin seisomaan ja siitä maahan tai sitten suoraan maahan. Jos ohjaaja pysäyttää koiran suoraan maahan eikä se ole ruudun sisällä liike hylätään. Kannattaa siis pysäyttää koira ensin seisomaan jolloin sille voi antaa vielä uuden käskyn. Koiran tulee siis olla kokonaan ruudun sisällä. Ainoastaan häntä saa olla osittain ulkopuolella. Kun koira on nyt saatu ruudun sisälle maahan liikkeenohjaaja antaa koiran ohjaajalle kävelykaavion käskyt ”ohjaaja kohti koiraa” , ”käännös vasempaan/oikeaan”, ”ohjaaja kohti lähtöpaikkaa” ja ”kutsu”. Ohjaaja kutsuu koiran seuraamaan yhdellä käskyllä ja liikkeenohjaajan käskystä ”liike seis” koirakko pysähtyy. Liike päättyy liikkeenohjaajan sanottua ”kiitos” kun koira on perusasennossa. Virhepisteitä menee koiran hitaista siirtymistä ja ohjaajan ylimääräisistä käskyistä. Liike hylätään, jos koira ei ole kokonaan ruudussa tai lähtee seuraamaan ohjaajaa ennen kutsua tai liikkeenohjaajan käskysanasta. Tämä on erittäin hauska liike kun koira sen oppii. Siinä on vauhtia ja iloisuutta. :)
Tässä kerroin on 4 eli maksimipisteet ovat 40 .
Metallihyppynouto::
Tässä liikkeessä on yhdistetty kaksi voittajaluokan liikettä ja onkin tosi epämukava monen koiran mielestä. Koirakko aloittaa liikkeen 3 metriä esteestä. Liikkeenohjaaja antaa käskyt “saa heittää”, “käsky” ja “kiitos”.
Kun ohjaaja on sanonut olevansa valmis ei koiralle enää tässä vaiheessa saa antaa “odota” käskyä vaan järjestäjien metallikapula tulee heittää esteen toiselle puolelle. Koiralle saa antaa kaksi käskyä “hyppy” ja “hae” kun se lähtee metallikapulan hakuun. Koiran tulee kuitenkin itsenäisesti palata ohjaajan luo esteen yli hypäten kapulan kanssa. Koira luovuttaa metallikapulan ohjaajalle joko edestä tai sivulta. Liike päättyy perusasentoon. Jos koira palauttaa kapulan suoraan sivulta kannattaa muistaa suoristautua ennen kuin vapauttaa koiran! Siitä menettää turhia pisteitä, jos itse on kippurassa koiran yllä. Omakohtainen kokemus ;o)Tässä kerroin on 3 eli maksimipisteet ovat 30 .
Ohjattunouto:
Lisää noutoja. Pelottava liike minun mielestä! Ei vaan, tosi kiva, jos koira tykkää noutaa ja opettaa liikkeen alusta asti sille oikein! ;)
Tässä liikkeessä liikkeenohjaaja vie 3 puista isolaippaista kapulaa merkiltä 10 metrin päähän niin, että ne ovat noin 6 metriä toisistaan. Merkki on tässäkin liikkeessä samalla tavalla eli 10 metrin päässä lähetyspisteestä ja ympyröity 2 metrin säteellä. Koiran tulee asettua samalla lailla mieluiten merkin takana nenä ohjaajaa kohti. Liike alkaa liikkeenohjaajan kysyttyä ohjaajalta ”oletko valmis?”. Sen jälkeen koirakolle arvotaan kumpi kapula haetaan, oikea vai vasen. Kun valinta on suoritettu lähtee liikkeenohjaaja viemään kapuloita niin, että haettava kapula viedään aina ensin. Keskimmäistä kapulaa ei koskaan haeta! Treeneissäkin siis jätetään se aina hakematta! Kun kapulat on viety paikoilleen liikkeenohjaaja antaa luvan lähettää koira ensin merkille ja siitä uudella käskyllä kapulalle. Merkille lähetyksessä ei tässäkään liikkeessä saa antaa käsimerkkiä. Merkiltä kapulalle saa antaa sekä käsimerkin että suullisen käskyn. Koiran tulee juosta suoraan kapulalle ja palauttaa se yhtä vauhdikkaasti ohjaajalle joko eteen tai sivulle. Koiran tulisi edetä kaikki siirtymät samalla vauhdilla mieluiten laukalla! Lisäkäskyistä ja koiran hitaudesta menee pisteitä.
Tässä kerroin on 3 eli maksimipisteet ovat 30 .
Tunnistusnouto:
Samanlainen liike kuin voittajassakin. Koira osaa luonnostaan käyttää nenäänsä ja liike onkin monelle helppo. Se tulee vain opettaa etsimisenä eikä noutona. Tässä kohtaa nousee noutohullun koiran ohjaajalla usein seinä pystyyn. Kuinka opettaa koira rauhoittumaan monen vauhdikkaan noutoliikkeen jälkeen tapahtuvaan nenätyöskentelyyn, ettei koira vaan mene ja hae kaikkia tai vaan äkkiä jotain kapulaa? Vastaus taitaa kuitenkin olla vain niinkin yksinkertainen kuin ´toistot´ :)
Ohjaaja on saanut muutamaa kymmentä sekuntia aiemmin puisen 2 x 2 x 10 cm suuren kapulan. Siihen ei saa henkäillä, sylkeä tai antaa koiran haistella. Kapula on koko ajan ohjaajan kädessä ennen kuin se luovutetaan tooosi lyhyen ajan kuluttua liikkeenohjaajalle.
Liike alkaa kun ohjaaja on sanonut olevansa valmis. Liikkeenohjaaja pyytää koiran ohjaajaa kääntymään täyskäännöksen eli ohjaaja on selin kun kapulat viedään paikoilleen. Koira saa kääntyä ohjaajan mukana, mutta se voi myöskin pysyä paikoillaan katsomassa mitä liikkeenohjaaja tekee. Liikkeenohjaaja ottaa koiran ohjaajan kapulan jollekin alustalle eli hän ei saa koskea tähän kapulaan käsin, muihin viiteen kapulaan kylläkin. Kun kapulat on viety 10 metrin päähän riviin tai ympyrään ohjaaja saa kääntyä käskystä. Koira lähetetään etsimään omaa kapulaa kun liikkeenohjaaja on antanut luvan. Koiran tulee haistella ja tuoda oma kapula koskematta muihin. Liian pikainen tai liian pitkään kestävä työskentely alentavat pisteitä. Koira luovuttaa kapulan joko edestä tai sivulta. Liike päättyy perusasentoon.
Tässä kerroin on 3 eli maksimipisteet ovat 30 .
Kauko-ohjaus:
Liike on tuttu jo voittajasta, matka vain pidentyy 5 metrillä.
Koira jätetään maahan ja poistutaan 15 metriä liikkeenohjaajan määräämälle paikalle. Liikkeenohjaaja on koiran ja ohjaajan välissä ja näyttää taululla liikkeet, jotka koiran tulisi suorittaa nopeasti ja varmasti. Koira ei saa liikkua yhtään paikaltaan ja vaihtojen tulee tapahtua ensimmäisellä käskyllä tai pisteitä lähtee. Jos koira etenee yhden oman mittansa on liike hylätty! Miettikää mitteliä…se on aika vähän!
Sarjat ovat seiso-istu-maahan ja istu-seiso-maahan. Ne voivat alkaa jommallakummalla ja olenkin huomannut, että jokaisella koiralla on se helpompi aloitus. Meillä se on istu-seiso-maahan, jolloin Hula ei juurikaan etene.
Liike loppuu kun liikkeenohjaaja pyytää koiran ohjaajaa palaamaan koiran luo ja ottamaan perusasennon.
Tässä kerroin on 4 eli maksimipisteet ovat 40 .
Maksimipisteet erikoisvoittajaluokassa ovat yhteensä 320 .
1-tulos 256-320
2-tulos 224-255,75
3-tulos 192-223,75
ei tulosta 0-191,75