Agility on vauhdikas koiraurheilulaji, jossa koira suorittaa erilaisista esteistä koostuvan, mutkittelevan radan ohjaajan antamien käskyjen mukaan mahdollisimman virheettömästi ja ihanneajan puitteissa. Koirat kilpailevat kolmessa eri kokoluokassa (mini, medi ja maksi) sekä kolmessa eri tasoluokassa (1,2 ja 3). Agilityä pääsee harrastamaan seuroissa ja yksityisten koirakoulujen kursseilla ympäri maata. Lisätietoja esim. Suomen Agilityliiton sivuilta www.agilityliitto.fi
Mittelit kilpailevat agilityssä mini- ja mediluokassa. Agilityvalioksi asti on tähän mennessä yltänyt vain yksi mitteli, mutta korkeimmassa tasoluokassa (3-luokka) kilpailevia koiria on useita. Vuonna 2010 kilpailevia mittelspitzejä oli 46 kpl ja ne suorittivat yhteensä 295 starttia virallisissa kisoissa hyväksytyllä tuloksella. Edellisen vuoden vastaavat luvut olivat 31 koirakkoa ja 275 starttia. Lajia harrastetaan toki myös omaksi iloksi ilman kilpailutavoitteita, mutta näiden harrastajien määrästä ei ole tietoa.
Harrastuskoirana mittelspitz on yleensä miellyttämisenhaluinen, helposti motivoitavissa (nami/lelu) ja nopea oppimaan eikä agility lajina ole poikkeus. Mitteli oppii tavallisesti sekä esteet että ohjauksen nopeasti ja irtoaa hyvin esteille. Karkailua tai vastaavia ongelmia esiintyy harvoin. Osa koirista kyllästyy helposti (ei kestä toistoja), mikä on otettava huomioon harjoituksissa, mutta yleisesti ottaen mittelistä saa agilityharrastukseen innokkaan ja reippaan kaverin.

© Suomen Mittelspitz ry
Ethän kopioi kuvia!